torstai 18. elokuuta 2011

Pitkällinen prosessi

Ystäväni kysyi voisinko tehdä heidän tyttöjensä leikkihuoneen tuoleihin päälliset sekä tyttöjen makuuhuoneeseen muutaman tyynyn. Tottahan toki voin tehdä. Tosin aikaa kului enemmän kuin itsekään uskalsin edes pelätä. Mutta onneksi niillä ei ollut kiire.

Hieman sain miettiä miten tuolinpäälliset toteutan mutta kaiken vääntämisen ja kääntämisen jälkeen sain niistä mielestäni tosi kivat! Ja mikä mahtavinta ´tilaaja´ tykkäsi niistä kovasti. Myös heidän tyttönsä tykkäsivät. Isompi tytöistä kantoi tuolit heti olohuoneen keskelle ja ilmoitti, että niiden paikka on siinä. :)


 Ystäväni toivoi jotakin kuvaa tuoleihin ja sain muutenkin vapaat kädet toteutukselle. Päädyin tekemään kruunut kun tuolit tulivat kahdelle pienelle prinsessalle. 


Tuota kiinnitystä mietin pitkään. En halunnut roikkuvia nauhoja vaan jotain siistiä ja yksinkertaista. Päädyin siis laittamaan tarrakiinnityksen tuohon takaosaan. 


Tuolit sopivat todella kauniisti sisustukseen, joka on aivan ihana! En kehdannut ottaa enempää kuvia kun oli kuitenkin kyse jonkun muun kodista...

Lisäksi tein kaksi tyynynpäälistä. Tyttöjen makuuhuoneessa on samasta pilkkukankaasta laskosverhot sekä vaaleanpunaisia ja valkoisia yksityiskohtia.



 Ja uskokaa tai älkää, mutta silitin nuo päälliset ennen kotoa lähtemistä. Ei ihan näytä siltä...

My friend asked if I could make two chaircovers for their daughters playroom and two pillowcases for the girls bedroom. Both match the rooms colours and style perfectly.

9 kommenttia:

Taikku kirjoitti...

Kauniit ja niin tyttömäiset tuolinpäälliset, ei ihme että tytöt tykkäs :-)

Ilona kirjoitti...

Voi söpöys, ihania! ja ihania lakkeja olet tehnyt!

Unknown kirjoitti...

Aivan ihanat prinsessa tuolit! Loistavaa työtä.

-Anni- kirjoitti...

Aivan superit!

Marika kirjoitti...

Aivan mahtavan näköiset!

Jessika kirjoitti...

oi kuinka söpöt:)

Lisa kirjoitti...

Very nice!!! :)

Nunu kirjoitti...

Kauniit tuolin- ja tyynynpäälliset prinsessoille!

Kristiina kirjoitti...

Ihanat tuolit! Pitsit on kanssa suloiset.